sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kulttuurihistoriaa ja menneisyyden haamuja

Hiidensaari Marlebäckistä kuvattuna

Geokätköily tuo hupia elämään: ainakin, jos kierrät iittiläisen Trullin kätköjä. Tämä tuli taas todistettua tänään, kun koukkasin muutamalla kätköllä. Pari viikkoa vierähti ankaran pakkasen ja työkiireiden takia ilman ainuttakaan muovipurkkia. Podin jo melkoisia vieroitusoireita.

Niinpä päätin piristää itseäni kurvaamalla Lyöttilään. Trulli oli tehnyt uusia kätköjä jo useampi viikko sitten. Trulli on perehtynyt hyvin paikallishistoriaan. Tämä näkyy kätkökuvauksissa, jotka kelpaisivat vaikka matkailuesitteisiin.

Marlebäckin Hella –kätkö julkaistiin tammikuun lopussa, kun Juha Wuolijoen elokuva Hella W. sai ensi-iltansa. Kätkökuvauksesta saa kattavan pläjäyksen Marlebäckin kartanon kulttuurihistoriasta. Tiivistetysti paikan vaiheista: suomenvirolainen poliitikko, näytelmäkirjailija, Yleisradion pääjohtaja, liikenainen (ja vakoilijakin) Hella Wuolijoki emännöi Iitissä sijaitsevaa Marlebäckin kartanoa vuosina 1920–1940. Saksalainen kirjailija Bertolt Brecht oli kesällä 1940 maanpaossa Niittylahdessa, joka sijaitsee Marlebäckin kartanon mailla. Yhteistyön tuloksena syntyi näytelmä Herra Puntila ja renkinsä Matti.

Marlebäckin navetta
Parkkeerasin autoni postilaatikkorivistön viereen ja tähyilin kauempana häämöttäviä rakennuksia. Iso navetta oli enää muistuttamassa menneistä vuosikymmenistä. Tosin alkuperäinen oli tuhoutunut tulipalossa 1946. Tilalle oli pystytetty hieman vaatimattomampi navetta. Päärakennus oli palanut 1949.

Viime kesänä ihastelin Iitissä Hella Wuolijoen elämästä kertovaa näytelmää, jonka käsikirjoitus oli Laila Sepän käsialaa. Jotain liikahti sisimmässäni, vaikka seisoskelin arkisten postilaatikoiden kupeessa ja Marlebäckin loistosta ei ollut jäljellä enää mitään. Silti tunsin oloni hyvin pieneksi paikan kulttuurihistoriallisen menneisyyden edessä.

Niittylahti
Upeasti camotun Marlebäckin Hella -kätkön jälkeen jatkoin matkaani Niittylahden pysäköintipaikalle. Alkuperäisestä kartanomiljööstä on yhä jäljellä Hellan vuonna 1923 vanhemmilleen rakennuttama uusklassisen tyylin mukainen Niittylahti-huvilarakennus.

Olin käynyt paikalla viimeksi runsas pari kymmentä vuotta sitten. Silloin juhlistettiin Niittylahden uutta tulemista Paperiliiton Voikkaan ammattiosasto 36:n kesäpaikkana. Paikalla juhlassa oli Hella Wuolijoen tyttärenpoika Erkki Tuomioja. Nykyisin Niittylahti on Kymin Eläkesäätiön omistuksessa ja vuokrattuna Paperiliiton ammattiosasto Kuusanniemi -Voikkaa 85 ry:n jäsenistön käyttöön.

Tikku-ukko
Jatkoin matkaa kävellen Trullin Ruumisniemen aarre –mysteerikätkölle. Olin tulostanut kartan kotona ja kompassin avulla laskenut kätkön sijainnin. Tarvoin lumihangessa. Edellisten kätköilijöiden reitti näkyi selvästi maastossa, ja loppupiste löytyi helposti.

Konttailin tovin ja olin revetä riemusta. Kätkökuvauksen ja aikaisemmat loggaukset luettuani osasin odottaa jotain vitsikästä. Trulli oli säveltänyt hauskan tarinan, ja loppuhuipennuksen koin kaivaessani aarteen esiin. Aarrearkun vartija oli edelleen paikalla, ja vaati rohkeutta kajota arkun sisältöön. Palautin arkun paikoilleen ja toivottelin vartijalle leppoisia päiviä. Valitettavasti en voi julkaista ottamaani valokuvaa, koska se pilaisi paikalle tulevien kätköilijöiden riemun.


torstai 3. helmikuuta 2011

Viharakkaussuhde siltakätköihin

Kävelysilta Pioneeripuistossa  Korialla (kätkö ei sijaitse tässä sillassa).
Sunnuntai-iltana päätin poiketa pikaisesti Korian Pioneeripuistossa. Tarkoitus oli  kaivaa esiin yksi siltakätkö. Kuvittelin homman hoituvan kädenkäänteessä. Olinhan jo toissa kesänä käynyt samalla paikalla loggaamassa purkin, joka nyt on jo arkistoitu.

En antanut edellisten etsijöiden dnf-merkintöjen horjuttaa uskoani. Edelliset viisi kätköilijää olivat vetäneet vesiperän. Epäilin uuden kätkön sijaitsevan vanhan, jo arkistoidun purkin tavoin suhteellisen siedettävässä paikassa.

Jokelan mylly Kouvola/Valkeala
Paikan päällä uskoni horjui melko nopeasti. Ilta pimeni hetkessä. Supertehokkaasta taskulampustani huolimatta en saanut minkäänlaista näkökontaktia purkkiin.

Tunnin keikuin siltarakenteissa kuin apina. Lamppu oli useimmiten tuikattava suuhun. Otsalamppua en halunnut käyttää sen heikon valotehon takia. Kourin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kolot ja urat sillan alapuolella.

Myllysilta Kouvola/Jaala, Kimola
Silta oli melkoisen huonossa hapessa (nuorisoa lainatakseni). Ruostetta, metallisiruja ja muuta roskaa ropisi niskaani. Silmälaseista oli se apu, etteivät silmäni olleet täynnä ruskeaa töhnää. Välillä nappasin apuvälineen käteeni ja koukin sillä paikkoja, mihin en ylettynyt paljain käsin.

Harrastin akrobatiaa tunnin. Hyvää liikuntaa sekin oli. Seuraavana aamuna tunsin kropassani, että käsien varassa oli  tullut heiluttua liikaakin.

Lankesin kätköilijän perisyntiin: Tietysti aloin epäillä, että purkki on jästitty. Sehän olisi hyvä selitys, miksi en kätköä löytänyt. Omissa hoksottimissa ja näkökyvyssä ei voi olla mitään vikaa.

Sitten oli pakko luovuttaa. Viharakkaussuhde siltakätköihin painui tämän reissun jälkeen entistä enemmän vihan puolelle.

Hieman kirpaisi, kun kotona huomasin kätkön omistajan, juhaeinon, vakuuttavan kätkön olevan tallessa. Vielä syvemmältä kirpaisi parin päivän jälkeen, kun tämän siltakätkön löytöloggauksia alkoi sadella solkenaan.

Lopuksi lisää siltoja, joiden rakenteita tai ympäristöä on tullut nuohottua:

Kävelysilta Hämeenkoski

Paaskosken silta Kouvola/Valkeala



Pessankosken silta Kouvola/Kuusankoski

Tönnön myllyn silta Orimattila

Virransalmen museosilta Mäntyharju
Virransilta Iitti
Moottoritien silta Porvoo, Sannainen
Kevättulva Orimattilan keskustassa 
Lapinsalmen riippusilta Kouvola/Valkeala
Langinkoski Kotka