Valoa kansalle

Syksy koetteli tänä vuonna hermojani. Pilkkopimeys yhdistettynä rankkaan vesisateeseen nosti kätköjen jahtaamisen vaikeuskerrointa yli oman sietokykyni. Viimeinen pisara oli marraskuun alun ajoittain ankarat vesikuurot, jotka ropisivat niskaan pilkkopimeässä metsäkätköillä: päätin hankkia uuden, tehokkaamman lampun.

Olin ostanut viime syksynä lappeenrantalaisesta urheiluliikkeestä myynnissä olleen tehokkaimman led-otsalampun. Silloin iski akuutti tarve lampun hankkimiselle, kun kollegan kanssa kierrettiin Lappeenrannan keskustan kätköjä koulutuspäivän päätteeksi.

Ilta pimeni juuri, kun oltiin ohittamassa paikallista sporttikauppaa. Koska pari purkkia halutttiin vielä poimia, oli pakko poiketa urheiluliikkeeseen ostoksille. Hyllyltä löytyi silloisen mittapuuni mukaan tehokas otsalamppu, ja kierros saattoi jatkua.

Nälkä kasvaa syödessä -sanonta pitää paikkaansa. Vuodessa olivat syysillat pimenneet lisää tai vaatimustasoni oli kasvanut... Aloin katsella netistä tietoa tehokkaimmista lampuista. Löysin käytännön testitietoja yhden lamppufriikin sivuilta ja maastopyöräilijöiden keskustelupalstoilta yms.

Pitkällisen vertailun ja poikani vinkkien jälkeen päädyin tilaamaan verkkokaupasta led-taskulampun (LightBoom MC-E, MTE M3-21). Sen tehoksi luvattiin 740 lumenia, 7400 luxia ja polttimon käyttöiäksi 200 000 tuntia. Taskulamppufriikin sivuilla olleessa testissä kohteeni sijaitsi sijalla 32 (testattuja taskulamppuja oli 129 kpl). Testin kärjessä keikkui värkki, johon rahavarani eivät riittäneet: testivoittajalle kertyi hintaa 4 500 euroa...

Valintapäätös vaati aikaa kyllä parisen viikkoa. Ajattelin, että vakio-olosuhteissa tehdyn testin valokuvat eivät varmaankaan olleet photoshopattuja.  Ja arveln, että jos jälleenmyyjän ilmoittamat tiedot pitävät edes puolittain paikkansa, täyttää tuote tämänhetkiset tarpeeni.

Tein tilaukseni 8.11. Verkkokaupan seurantatiedosta näin, että tilaus oli otettu käsittelyyn vasta 18.11. Postiin tavara oli kyllä kiikutettu ripeästi: jo samana iltana. Tieto taskulampun saapumisesta kotipaikkakuntani postiasiamiehelle kilahti kännykkääni tekstiviestillä 22.11.Saman päivän iltana oli jo onnellinen uuden taskulampun omistaja.

Mutta miten taskulamppu pelittää? Siihen ei ole vielä vastausta geokätköilyn näkökulmasta. Tavaraa odotellessani valkoinen lumi peitti maan, ja syksyn pilkkopimeät illat olivat muisto vain. Tarvetta supertehokkaalle lampulle ei oikeastaan enää ole. Vaatimattommallakin tuikulla pärjäisi näissä olosuhteissa. Uusi vastaava ajanjakso on odotettavissa vasta vuoden kuluttua.

Yhtään kätköä en ole uudella taskulampullani vielä etsinyt, mutta sekin aika vielä koittaa.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Onko kaikki kunnossa?

Maaseudulla pidetään edelleen huolta läheisistä ja jopa ventovieraista. Tämän sain havaita, kun maanantaina koukkasin parilla kätköllä palatessani iltamyöhällä kotiin Lahdesta. Poimin kolme kätköä, joista viimeisin sijaitsi Nastolan ja Iitin rajamailla Selkolantien varressa.

Iltakahdeksan tienoilla vallitsi täyspimeys. Tilannetta pahensi vielä ajoittainen rankkasade. Parkkeerasin kulkuneuvoni Selkolantien poskeen. Sain  auton kiilattua turvallisesti pientareelle ja jätin parkkivalot päälle. Näin kukaan ei kolhisi sitä sillä aikaa, kun kävisin pikaisesti kaivamassa kätkön esiin vajaan kolmenkymmenen metrin päässä metsässä.

Otsalamppu päähän, taskulamppu käteen ja gepsi toiseen käteen. Ja menoksi. Gepsi oli aika levoton. Kiertelin ja kaartelin tovin. Samassa auton valokiilat lähestyivät Selkolasta päin. Auto lipui hitaasti kulkuneuvoni ohitse. Sitten syttyivät perävalot palamaan, ja auto pakitti takaisin.

- Onko kaikki kunnossa, kuului huolestunut huuto tieltä.
- Onko sattunut jotain?

Huhuilija saattoi pelätä minun rysäyttäneen kulkuneuvollani pöheikköön. Niin tiukasti olin parkkeerannut autoni pusikon katveeseen. Otsalampun ja taskulampun valokiilat paljastivat sijaintini ja päätin rauhoittaa tilanteen nopeasti.

Kiirehdin ripeästi takaisin tiellä ja vakuuttelin, että tilanne on hallinnassa. En kehdannut sanoa etsiväni jotain halvatun muovipurkkia vesisateessa pilkkopimeässä metsässä. Hätäpäissäni kerroin etsiväni radan rakentajien muistokiveä, kun en järkevämpääkään selitystä siihen hätään keksinyt.

Mies naureskeli hyväntahtoisesti ja kertoi ystävällisesti minun olevan väärällä puolella pikitietä. Radan rakentajien muistomerkki sijaitsi tien toisella puolella kivenheiton päässä.

Kiittelin ystävällistä kulkijaa avusta ja köpöttelin muistomerkille. Otin muutamia valokuvia muistomerkistä. Mies seurasi toimiani vielä tovin autossaan istuen. Viimein selitykseni taisi upota, ja mies jatkoi matkaansa.

Huokasin helpotuksesta. Palasin äkkiä takaisin purkkijahtiin tien toiselle puolelle. Hyvin camottu kätkö löytyi nopsasti. Tarina päättyi onnellisesti, kun vielä onnistuin omin avuin saamaan autoni pois pehmeältä pientareelta.

Hölmöilyä yöllä ja päivällä

Viikonloppuna ennätin kolmena päivänä pikaisille kätköreissuille. Hölmöiltyäkin tuli aivan riittävästi. Perjantaina iltakymmenen jälkeen kotiin palatessani poimin pari kätköä Nastolasta. Joksun geotiimi oli taas ahkeroinut.

Tihkusateesta huolimatta päätin etsiä myös multikätkön Nastonharjulta. Tein laskelmia lähtöpisteellä ja säntäsin nopeasti loppupistettä kohti. Pienen otsalampun valossa haahuilin gepsin osoittamassa paikassa varttitunnin. Mitään ei löytynyt. Luin kätkökuvauksen ja päättelin olevani satavarmasti väärässä paikassa.

Ei auttanut muu kuin palata takaisin muistomerkille koordinaatteja laskemaan. Yhden koiran ulkoiluttajan säikäytin lähes hengiltä, kun pimeydestä törmäsin takaisin tielle.

Muistomerkillä totesin laskelmieni olleen aivan oikein. Koska periksi ei anneta, palasin kiltisti takaisin samaan paikkaan, mistä äsken olin tyhjin käsin poistunut. Taas kului aikaa lähes varttitunti, mutta viimein uurastukseni palkittiin: halvatun muovipurkki löytyi paikasta, josta olin jo ensimmäisellä käynnillä katsonut - ilmeisen huolimattomasti.

Edellisyön pimeyden ja huonojen hoksottimien riivaamasta reissusta viisastuneena sonnustauduin pyhäinpäivänä kätköilyreissulle päiväsaikaan. Mutta päivänvalossakin osaan hölmöillä. Keltakankaalla (Kouvolassa) tutustuin perusteellisesti (puolen tunnin ajan) Kouvolan kaupungin uusiin bussipysäkkeihin. Samalla tuli huolellisesti perehdyttyä myös pysäkin vieressä kasvavaan puurivistöön.

Pelkäsin puolen tunnin pyörimisen jälkeen herättäväni liikaa huomiota ohi kulkijoissa, joten päätin tarkistaa kännykälläni kätkön sijainnin netistä. Ja olin revetä riemusta: ajantasainen tieto kertoi, että kätkö oli laitettu pari päivää aiemmin jäähylle, koska purkki oli jästitty. Minulla oli gepsissäni vanhat, julkaisupäivän tiedot.

En kuitenkaan lamaantunut tästäkään vastoinkäymisestä. Poimin vielä yhden multikätkön Kasarminmäeltä, Kouvolan keskustan liepeiltä. Sielläkin onnistuin näpyttelemään kakkospisteen koordinaatit väärin.

Päivän aherrus päättyi illalla Iitin hautausmaalla. Siellä en sentään muovipurkkeja jahdannut, vaikka yksi kätkö sijaitsee aivan hautausmaan aidan vierustalla. Syy oli yksinkertainen: olin sen hakenut jo viime kesänä...

Liven testaus kaupunkikätköillä

Työmatkalla Helsingissä päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Geocaching Liveä kännykässäni. Olen aiemmin hakenut kätköjä Helsingissä käsigepsini kanssa, vaikka laitteessani ei olekaan pääkaupunkiseudun karttaa. Pelkällä gepsin pohjakartalla kortteliviidakossa pyöriminen on aiheuttanut minulle pysyvät traumat. Nyt oli korkea aika testata Liven ominaisuudet.

Olin ladanut nokialaiseeni Liven jo kesän alussa. Samalla olin kaukaa viisaasti vaihtanut kännykän datayhteyden kiinteään kuukausiveloitukseen. En ole vieläkään jaksanut perehtyä Liven käyttämiseen offline-tilassa. Se edellyttäisi kartan kopiointia tietokoneella ja siirtämistä kännykän muistikortille. Toimenpide ei varmaankaan ole rakettitiedettä, mutta en vain ole jaksanut/ehtinyt/viitsinyt/osannut asiaan perehtyä.

Jätin työkaverini kanssa maaseutugaalan väliin, ja käytimme illan muovipurkkien jahtaamiseen. Työkaverini etsi kätköjä käsigepsini avulla. Minä testasin kännykässäni olevaa Liveä. Startti otettiin Senaatintorilta, jossa vielä lokakuussa oli turistien ilona 142 nallekarhua, kaksimetristä rauhanlähettilästä.

Heti ensimmäinen kätkö, Katumuseo, tuotti vesiperän. Käsigepsi näytti mitä sattui. Livenkin osoitin juoksutti kadulla laidasta laitaan. Korkeat talot kaupungeissa vaikeuttavat satelliittien signaalien matkaa. Vielä enemmän etsintää vaikeuttivat ravintolan ikkunapöydissä olleet ihmiset. Maalaisina emme kehdanneet kauan paikalla pyöriä, kun herätimme liikaa huomiota. Jatkoimme matkaa tyhjin käsin.

Aloin pikku hiljaa ymmärtää Liven sielunelämää. Seuraavat kätköt antautuivat jo suosiolla. En enää seurannut Livessä sijaintiani osoittavaa ympyrää, vaan luotin kartassa olevaan, kätkön sijainnin ilmaisevaan kuvakkeeseen.

Parhaiten laitteiden erot tulivat esille Mannerheimintiellä olevalla Puck-kätköllä. Käsigepsi näytti matkaa olevan kätkölle lähes 40 metriä. Liven osoitin väitti meidän olevan väärällä puolella Mannerheimintietä. Liven kätkökuvake väitti meidän olevan täysin oikeassa paikassa. Ja sieltähän purkki lopulta löytyi: juuri siitä paikasta, missä Liven kartan mukaan kätkö lymysi.

Vietimme 4,5 tuntia muovipurkkien perässä juosten. Saldona oli 9 löydettyä kätköä ja 1 dnf. Totuuden nimissä on myönnettävä, että poikkesimme myös Stockmannin Hulluille päiville. Emme vauhkoontuneet ostosparatiisin houkutuksista: kotiin lähti molemmille nahkasormikkaat. Syy ostoksiimme oli, että ilta alkoi viiletä uhkaavasti. Tarvitsimme sormikkaat, jotta pystyimme kiertämään loput kätköt. Hotellille palasimme iltakymmeneltä.

Tarinan opetus: Tästä lähtien käytän aina Liveä kaupungeissa, jos käsigepsissäni ei ole alueen maastokarttaa. Seuraan pelkästään Liven osoittamia kätköpaikkoja kartalta. Sijaintini kertovaan osoittimeen en luota.