Repoveden ruskaa

Syyskuun lopussa kävin tyttären kanssa ihailemassa ruskan värejä Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa. Matkaan lähdettiin Lapinsalmen riippusillan läheiseltä pysäköintipaikalta. Moni muukin oli innostunut samasta asiasta aurinkoisen sunnuntaipäivän ansiosta. Puolen päivän aikaan parkkialue oli aivan täynnä autoja.

Reppu selkään ja patikointi kohti Lapinsalmen riippusiltaa alkoi. Pitkospuita on rakennettu pahimpiin paikkoihin ja matkanteko sujui leppoisasti.

Riippusillan jälkeen matkaa jatkettiin Kuutinkanavalle. Repoveden suosio näkyy polkujen kulumisena. Koko ajan sai olla tarkkana, jotta ei kompastuisi puiden juurakoihin ja kiviin, jotka "nousivat" polulta.

Kuutinkanavalla oli tungosta. Porukkaa paistoi laavulla makkaraa tai maisteli eväitään pitkien pöytien ääressä. Ei ollut mitään mahdollisuutta katsastaa kätköä, joka tosin netissä oli hyllytetty odottamaan huoltotoimenpiteitä. Kätkö jätettiin odottamaan paluumatkaa.

Nokka kohti Olhavanvuorta. Puolen tunnin topakan taivalluksen jälkeen olimme patikoineet kolmen mäen kautta takaisin rantaan. Matka oli edistynyt Kuutinkanavalta linnuntietä vain pari sataa metriä. Ei paljon naurattanut, koska mäet olivat vaatineet veronsa.

Olhavanvuoren laavulle mentäessä katseltiin gepsistä, että Mustalamminvuoren kätkölle oli lyhyimmillään etäisyyttä vain 67 metriä. Huono puoli asiassa oli, että esteenä oli mahtava jyrkänne. Päätimme koukata Mustalamminvuorelle paluumatkalla takaisin Kuutinkanavalle.

Olhavanvuoren laavua lähestyttäessä korviin kantautui luonnon hiljaisuuden sijasta lasten mekkalointia. Laavulla olikin muutamia lapsiperheitä etsimässä sieniä metsän kätköistä. Pienen tuumaustauon jälkeen juniorit kirmaisivat rantaan ja kätkölle pääsi käymään lähes huomaamattomasti. "Löytyikö pukki?" -kysymys esitettiin yllättäen minulle, kun könysin kiven juurelta ylös. Laavun nurkalle passiin jäänyt perheenisä tuntui olevan perillä paikalle piillotetusta muovirasiasta.

Ystävälliset retkeilijät tarjosivat laavulla lämmittämiään lihapullia ja broileria meillekin. Otin vastaan tarjouksen kiitollisuudella. Sokeroimaton mehu ja suolakeksit eivät riittäneet täyttämään energian tarvettani. Samalla tuli katseltua, kuinka muutama rohkea retkeilijä laskeutui köyden avulla alas Olhavanvuoren seinämää.

Tuumaustauon jälkeen päätimme jättää Olhavanvuoren huipulla olevan kätkön seuraavaan kertaan. Gepsin karttaa tutkiessamme, katsoimme viisaimmaksi talssia takaisin Kuutinkanavalle metsätietä pitkin. Matkalla teimme hyppäyksen Mustalamminvuorelle. Siellä oli hulppea näkötorni, johon emme uskaltaneet kivuta. Kätkö löytyi onneksi paikasta, jossa ei tarvittu vuorikiipeilijän taitoja.

Kuutinkanavan levähdyspaikka oli jo tyhjentynyt. Niinpä pääsin katsastamaan, miten saisin kätkön näppeihini. Saksien avulla hitaasti hivuttamalla sain camokätkön esiin. Kosteus oli turvottanut kannen. Ilman apuvälineitä ei lokikirjaa näppeihinsä saa.

Askel alkoi painaa, kun kello lähestyi iltaviittä. Takaisin autolle kuitenkin selvisimme. Takana oli runsaan 10 kilometrin taival. Aikaa kului reissussa neljä tuntia. Löydettyjä kätköjä kertyi kolme. (Lapinsalmen riippusillan kätkön olen käynyt korkkaamassa jo elokuussa.) Ja tietysti saldona oli mittaamaton määrä mielihyvää, jonka sai aikaiseksi  upea ruska Repoveden jylhissä maisemissa.

Maanantaiaamuna sain kokea reippailun lopullisen annin. Kävely muistutti enemmänkin köpöttelyä. Sääret olivat kuin tulessa. Parissa päivässä nämä lieveilmiöt onneksi hävisivät.