 |
| Näkymä Pirunsaaresta Kimolaan |
Tänä aamuna minulla oli yli pääsemättömiä vaikeuksia päästä ylös sängystä. Kyse ei kuitenkaan ollut viikonlopun jälkeisestä ”dagen efter” –ilmiöstä. Olin ollut aivan kuivin suin koko viikonlopun, niin kuin normaalisti muinakin viikonloppuina.
Reisiä särki. Jo pelkkä peiton paino aiheutti kivistystä jaloissani. Kramppejakin oli varottava, kun taiteilin sukkia jalkoihini.
Sain nyt maksella velkoja sunnuntain hiihtolenkistäni, jonka tein Kymijoella Kymentakana. Vähäiseksi jääneet talven hiihtoreissut kostautuivat yhden vaivaisen muovipurkin jäljittämisessä.
En metsästänyt Tupperware-purkkia kotikeittiössäni. Jahtasin tietysti Trullin piilottamaa Pirunsaari-kätköä. Oletin sen löytyvän talvella hiihtäen pienemmällä ponnistuksella kuin kesällä uiden. Kun en (ainakaan toistaiseksi) omista kanoottia. En vain ottanut huomioon vallitsevia sää- ja keliolosuhteita.
Lankesin yllättäen alkeelliseen arviointivirheeseen. Tuuppasin itseni matkaan Keitaan lähistöltä Hiidensaaresta. Järki ei sanonut, että vanha kunnon jääkelin liisteri olisi tarpeen.
 |
| Pilkkijä |
Olemattomilla käsivoimillani tökin alkumatkan tasatyönnöin. Niemenkärjen ohitettuani koin suoranaisen järkytyksen. Pohjoisesta käynyt ankara tuuli pysäytti minut kuin seinään.
Hetken jo harkitsin paluuta takaisin autolle. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi. Osasyy jääräpäisyyteeni saattoi olla Keitaan lahdella käynnissä olleissa pilkkikisoissa. En kehdannut jättää hiihtoreissuani pilkkijöiden silmien edessä muutamaan sataan metriin.
Niinpä lipsuttelin suksillani ankaraan vastatuuleen. Jokaisella potkulla sukset tietysti lipsahtivat taaksepäin: Universal-liisteri ei tuottanut riittävää pitoa karkearakeisella, paikoin jäisellä lumella. Niinpä etenin metrin eteenpäin ja heti puoli metriä taaksepäin. Puolen tunnin rehkimisen jälkeen onneksi selvisin Pirunsaarelle.
 |
| Aurinkoinen mutta tuulinen sunnuntaipäivä Pirunsaaressa |
Trullimaiseen tapaan perillä odotti jäynä. Tutkin ensin tarkkaan itsestään selvän kohteen, jossa oletin kätkön sijaitsevan. Muutaman tyhjän kouraisun jälkeen kaivon gepsin esille ja menin laitteen osoittamaan paikkaan. Poimin nollapisteestä esille muovipurkin, jonka eteen olin vuodattanut hikipisaran poikineen.
Paluumatka oli yhtä juhlaa. Selkäni takaa pohjoisesta puhaltanut tuuli helpotti etenemistä kiitettävästi. Varttitunnissa olin takaisin parkkipaikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti