Sykkeet maksimissa

(Älä lue tätä, jos et ole vielä löytänyt Huipulla tuulee –kätköä. Teksti sisältää pientä spoilausta.)

Mäkihyppääjän työmaa. Kouvolan mahdollista
uutta sairaalaa on kaavailtu mm. keskellä olevaan
metsikköön. 

Geokätköilyllä on myös luonnetta kasvattava vaikutus. Tämä tuli taas todistettua pääsiäisenä, kun tynkäjooseppi tempasi ilmoille ensimmäiset kätkönsä.

Poden erittäin pahaa korkean paikan kammoa. En ole koskaan kyennyt kipuamaan tikkaita paria metriä korkeammalle. Viipurin linnan torninkin valloitus on jäänyt haaveksi erittäin vaikea-asteisen fobiani takia.

Pääsiäisenä jouduin kohtamaan pelkoni tynkäjoosepin Huipulla tuulee –kätköllä Kouvolassa. Koska olin laiskotellut talvikuukaudet lähes kokonaan, päätin poimia pääsiäisenä useamman kätkön ja tutustua nähtävyyksiin Kouvolan seudulla.

Niinpä löysin itseni Kouvolan hyppyrimäkien juurelta Palomäestä. Kuten olettaa saattaa, kätkö ei sijainnut pienimmässä luonnonmäessä (K5). Toisaalta se ei onneksi sijainnut myöskään suurimmassa mäessä (K75).

Mittailin katseellani hyppyrimäkeä ja sen pitkiä portaita. Vauhtimäen huippu kohosi reilusti yli puiden latvojen. Keräsin kaiken rohkeuteni (ja sitä oli vähän). Lähdin tallustelemaan yläilmoihin.

Katselin sitkeästi vasemmalle vauhtimäen suuntaan. Kertaakaan katseeni ei livennyt oikealle, jossa maanpinta loittoni metri metriltä yhä kauemmas. Luonnollisesti pidin lähes koko ajan kaksin käsin kiinni kaiteista.

Ravikylä 

Löysin itseni yllättäen viimein hyppyrimäen ylätasanteelta. Syöksyin nopeasti alemmille tasanteille turvaan. Siellähän olivat seinät estämässä katseen harhautumisen maan suuntaan. Sanomattakin on selvää, että torni huojui, vaikka tuulesta ei ollut tietoakaan.

Koin lieviä epätoivon hetkiä: en löytänyt etsimääni. Manasin jo huonoa tuuriani. Toista kertaa en uskaltaisi yläilmoihin palata, jos purnukka ei nyt löytyisi.

Konttasin takaisin ylätasanteelle. Katselin samalla seinustoille, josko purkki luuraisi siellä. Yhtäkkiä havaitsin jalkaparin nenäni edessä. Nuorimies tuijotti ihmeissään. Arveli varmaan pelon saaneen minut konttailemaan. Siinä ei nuorukainen kyllä erehtynytkään…

Päätin pokkana pelastaa kasvoni. Kysyin kohteliaasti, onko hänkin etsimässä muovipurkkia. Nuorukainen vastasi murtaen, ettei hän puhu suomea. Selvitin saman englanniksi ja kerroin jahtaavani muovipurkkia.

Ensin hän luuli minun jahtaavan jänistä (rabbit), mutta lopulta etsinnän kohteeni selvisi (rubber box). Artikulaationi ei varmaan ollut parhaimmillaan, koska vapisin kuin haavanlehti.

Nuori mies ei ollut etsimässä kätköä vaan halusi valokuvata maisemia Kuusankosken suuntaan. Siinä vaiheessa olin jo uskaltautunut seisomaan. Viittoilin korkean laidan ylitse Kuusankosken tehtaan piippujen suuntaan.

Kouvolan keskusta vihertää

Tämän jälkeen jatkoin purkkijahtiani nuoren miehen keskittyessä valokuvailemaan. Hetken päästä pitelinkin purkkia kädessäni kuin kallista aarretta. Tunne oli sanoin kuvaamaton.

Löydöstä rohkaistuneena uskaltauduin myös valokuvailemaan maisemia. Olihan minun hankittava todisteita, että olin varmasti käynyt paikalla (lokikirjan kirjauksen lisäksi).

Voin nyt myöntää, että samalla keräsin viimeisetkin rohkeuden rippeeni, jotta uskalsin aloittaa laskeutumisen. Se kävikin yllättävän helposti. Portaat oli rakennettu siten, ettei alaspäin tultaessa askelmien välistä näkynyt lainkaan maahan.

Tuijotin herkeämättä askelmia. Kaksin käsin kaiteista kiinni pitämällä selviydyin onnellisesti takaisin alailmoihin. Harmittelin, etten ollut ottanut sykemittaria mukaani. Lukemat olisivat olleet varmasti korkeammat kuin missään aikaisemmassa fyysisessä ponnistelussa. Nyt kyse oli lähinnä henkisestä ponnistelusta.

Torni huojuu puiden latvojen yläpuolella