Yllätykset ovat geokätköilyn suola (sisältää spoilaavaa materiaalia)

Suuri jyrkänne 

Yllätykset kuuluvat olennaisena osana geokätköilyyn. Useimmiten purkkijahdissa yllättyy myönteisesti. Kohde, johon kätkö on piilotettu, saattaa olla aivan satumaisen kaunis. Tällaisia paikkoja löytyy tukuittain esimerkiksi Kymijoen rantamaisemissa.

Ikäviä yllätyksiä voi kohdata, vaikka löytäisikin purnukan. Tällaisen kokemuksen kirjasin eräällä metsäkätköllä Pohjois-Kymenlaaksossa.

Patikoin halki ryteikköjen ja hakkuuaukeiden kohti erästä luolaa. Hirvikärpäslauma oli kimpussani koko matkan, ja risut raatelivat paljaita sääriäni. Pienen kaarroksen jälkeen löysin määränpään: mahtavan jyrkänteen juurella olevan siirtokivilohkareiden muodostaman luolan.

Tungin gepsin taskuuni ja taskulamppu kädessäni sukelsin pimeyteen. Varoin luolassa olevia lohkareita ja yritin olla tippumatta lohkareiden välissä olevaan veteen. Purkki osui helposti taskulampun valokiilaan. Kurkottelin purkkia näppeihini maaten mahallani lohkareen päällä. Silloin se tapahtui.

Taskulampun valossa häivähti outo valkoinen kieppi. Se lojui liikkumatta lohkareiden välissä.

– Albiinokäärme.

Ajatus käärmeestä pimeässä luolassa sai minut paniikin valtaan.

Albiinokäärme lohkareen takana

Kauhusta kankeana en saanut jalkojani liikkumaan, vaikka kuinka yritin komentaa niitä liikkeelle. Kökötettyäni tovin mahallani jääkylmän lohkareen päällä totesin, että otus ei liiku mihinkään.

Niinpä päätin kylmän rauhallisesti ottaa kätköpurkin ja kirjata käyntini paikalla. Ei sitä turhan takia ole kilometrikaupalla metsässä rämmitty.

Rauhoituttuani vielä lisää päätin valokuvata albiinokäärmeen. Olihan joku todiste otuksesta saatava. Sähläsin ensin kännykkäkamerani kanssa. En saanut sitä toimimaan. Lievää paniikkia oli siis edelleen havaittavissa.

En kuitenkaan menettänyt täysin toimintakykyäni. Muistin, että uudessa gepsissäni on kamera. Tungin taskulampun suuhuni ja otin taskulampun valossa gepsin kameralla pari valokuvaa.

Keskittymistäni episodi hieman häiritsi. Tuhrasin lapulle lokikirjassa olleen bonuskätkön koordinaatit. Myöhemmin autolla huomasin, että lappu oli hävinnyt jonnekin.

Jälkinäytös:

Kirjasin netissä kätkön lokiin hukanneeni bonuskätkön koordinaatit. Syytä sähläilyyni en kehdannut laittaa julkisesti nähtäville. Kätkön omistaja ystävällisesti lähetti minulle koordinaatit sähköpostitse.

Kiittelin kätkön omistajaa avusta ja kerroin, kuinka olin luolassa törmännyt albiinokäärmeeseen. Paluupostissa tuli vastaus:

”Tuota tuota, mitäköhän tähän sanoisi... anteeksi säikyttelystä. Taitaa olla kätköntekijä syypää säikähdykseesi.”

”Piilotin nimittäin aikoinaan purkin viereen halpahallista ostamani lasten leikkikäärmeen ihan pilailumielessä. Ajattelematta sen enempää mahdollisia ikäviäkin seurauksia.”

Tarinan opetus: Ei pidä uskoa kaikkea, mitä omin silmin näkee.

Melontaretki geokätköillen Niskajärvellä (Kouvola/Jaala)

Meloessa sielu lepää

Jaalan Niskajärvi, Aittosaari

Kesäloma tuli ja meni. Lomalla innostuin suunnattomasti melonnasta. Aikaisempi kokemus lajista on 70-luvun puolivälistä. Niistä ajoista ovat välineet melkoisesti kehittyneet. Kuten olettaa saattaa, on hankinnan taustalla geokätköily. Minulla on ollut löytämättä useita upeita saarikätköjä, koska en ole omistanut tarvittavaa kalustoa.

Erämessuilla Korialla ostamaani kajakkia on tullut lomalla testattua moneen kertaan. Tein edullisen kaupan messuilla esittelykäytössä olleesta ilmatäytteisestä kajakista Kouvolan Intersport-kauppiaan kanssa. Olen ollut kesäkuun puolivälistä lähtien Advanced Frame -kajakin onnellinen omistaja.

Pelkästä omistamisen ilosta ei suinkaan ole kyse. Olen melonut ilmatäytteisellä kajakilla useilla järvillä ja joissa. Aina en ole edes ollut kätköjahdissa. Maailma näyttää toisenlaiselta geokätköilijän silmin, mutta samaa voi sanoa myös melojan näkövinkkelistä.

Kymijoki Sikosaari

Kymijoki, Voikkaa

 Kymijoki sai uusia ulottuvuuksia, kun kiersin kajakillani Hovinsaaren, Sikosaaren ja Tuhosaaret. Myös entisten Mankalan koskien hulppeat maisemat saivat minusta ikuisen fanin. Olen kolunnut Kymijoen rantoja jalkapatikassa pitkiä pätkiä merelle saakka. Mutta joki näyttäytyy aivan toisenlaiselta vedestä käsin.

Ilmatäytteinen kajakki kestää vertailun

Rantautuminen Hovinsaareen Kymijoella

Entäpä kajakki. Aiemmin ilmatäytteisiä kajakkeja pidettiin lähes pyhäinhäväistyksenä. Nykyiset mallit kestävät ominaisuuksiltaan vertailun ”oikeisiin” kajakkeihin. Tukevat alumiinivahvisteiset keula ja perä parantavat ohjattavuutta. Erilliset ilmakennot ja kolmikerroksinen pohja tuovat turvallisuutta. Olen rantautunut hyvinkin kivikkoisissa paikoissa, mutta en ole saanut ainakaan toistaiseksi aikaiseksi yhtäkään pintanaarmua kajakin pohjaan.

Suuntavakavuus on hyvä, kunhan on asetellut lattiakammion suoraan. Suuntavakavuutta edistää pieni köli perässä. Sivutuulessa kajakki hieman keikkuu, mutta rauhalliseenkin tahtiin melottaessa ei tuuli etenemistä haittaa. Aukkopeite estää suurempien tyrskyjen aiheuttamien vesien syöksähtelyn syliin. Tosin sellaisilla ilmoilla pysyttelen kiltisti maissa.

Ilmatäytteisen kajakin saa melontakuntoon alle 10 minuutissa. Tyhjennys käy parissa minuutissa. Parasta värkissä on tietysti, että sen pystyy kuljettamaan näppärästi. Se mahtuu pikkuautoon kevyesti. Samaa ei voi sanoa kovapinnoitteisista kajakeista.

Advanced Frame mahtuu suhteellisen pieneen laukkuun. 17 kilon painoista pakettia jaksaa kantaa heiveröisempikin useampia satoja metrejä.

Vesille pääsee mökitönkin meloja

Ja lopuksi kiitokset. Kouvolassa ja Iitissä on lukemattomia kuntien tai kylien omistuksessa olevia veneiden laskupaikkoja ja venesatamia. Niistä pääsevät hyvin vesille myös melojat. Ei ole mitään tarvetta omaksua saksalaismallista, yksityisomistuksessa olevien kesämökkien valloittamista (jokamiehenoikeudet eivät siihen oikeuta).

Kymijoki Mankala

Kymijoki Hovinsaari

Kymijoki Tapola

Kymijoki Linnasaari

Epätoivoa ja paikallishistoriaan perehtymistä

Polun viitoitus on hyvässä kunnossa.

Siinä se on.

900. löytämäni kätkö näki tänään päivänvalon. Olin ollut ankarassa kesäflunssassa jo pari viikkoa. Siksi uuden merkkipaalun saavuttaminen tapahtui odotettua hitaammassa tahdissa.

Risukko on poistettu pommikuopista.

Tarkoituksella ajoitin rajan rikkoutumisen tapahtuvaksi Kausalan pommitusten (4.7.1941) muistoksi tehdyllä kätköllä. Iitin Kotiseutuyhdistys kunnosti Pohjois-Kymen Kasvun rahoittamassa hankkeessa jatkosodan aikaisen pommituspaikan lukion takamaastossa ja järjesti tapahtuman muistelun 2. heinäkuuta. Nopeana miehenä Trulli laati Pommipolku-multikätkön alueelle jo seuraavana maanantaina.

Pieniä epätoivon hetkiä podin Pommipolulle lähtiessäni. Löytämieni kätköjen määräksi netissä väitettiin 898. Ihmettelin tovin, miten se voi olla mahdollista. Löydettyjen kätköjen listaa tarkistaessani huomasin, että edellisviikolla 7.7. löytämäni kätkö puuttui listalta. Olin käynyt kuumetokkurassa hakemassa poikani Utista ja samalla olin poiminut Matalalentoa-kätkön. En ollut muistanut logata netissä kätköä löydetyksi. Korjasin unohdukseni ja lähdin matkaan.

Poliisi kaipaa apua.

Tulostin kätkökuvauksen, koska multi edellytti pieniä laskutoimituksia. Toisen epätoivon hetken koin lähtöpisteessä. Opasteet ja infotaulu olivat kyllä säilyneet maastossa, mutta pronssinen muistolaatta oli kähvelletty muistokivestä. Laatan paikalla oli lyhyt tiedote, jossa varkaudesta jotain tietäviä pyydettiin ottamaan yhteyttä paikalliseen poliisiin. Eikö mikään enää ole pyhää!

Nopeiden laskutoimitusten jälkeen tallustelin polkua pitkin kakkospisteelle. Sieltä löytyi pienen tihrustelun jälkeen tarvittavat koordinaatit loppupisteelle. Sateen jälkeen kuusikkometsä oli täynnä hyttysiä. Ininä oli melkoinen, kun kahlasin pöpelikön halki loppupisteelle. Itse purkki löytyi tarkoista naateista. Varovaisena ihmisenä ensin tökin kepillä nollapistettä, ennen kuin tungin käteni sinne…

Polku kiemurtelee Iitin lukion takamaastossa.

Paluumatkalla poikkesin vielä katsomassa talvisodan aikaista pommituspaikkaa Teilimäen rautatiesillan kupeessa. Onneksi siellä oli vielä hyvässä tallessa muistolaatta ja infotaulukin.

Talvisodan Kausalan pommitusten muistolaatta ja infotaulu.

Sataset paukkuvat ja muita merkkipaaluja

Mikkelin tuomiokirkko oli 500:s löytämäni
kätkö ja se löytyi 6.5.2010.

Geokätköilyssä perinteisesti juhlistetaan lukuisia merkkipaaluja. Keskustelufoorumissa on omistettu oma alueensa viesteille, missä kerrotaan kansalle aina, kun uuden sadan löydetyn kätkön raja ylittyy. Kaikki eivät jaksa merkkipaalujen ylityksistä julkisesti kertoa, mutta jotain sykähdyttävää satasen ylityksissä piilee.

Tämän havaitsee itsessään aina, kun seuraava satanen alkaa uhkaavasti lähestyä. Vaikka aika on kortilla ja muut velvoitteet hidastaisivat kätköjen etsintää, löytyy aina jostain sopiva rakonen muutaman purkin korkkaamiseksi. Vaikka olisi kuinka vannoutunut metsäkätköjen kiertäjä, unohtuvat periaatteet, kun uusi haamuraja siintää näköpiirissä.

Silloin lentää tukka putkella vaikka keskellä kaupunkia citykätköjen perässä ja kohteeksi kelpaavat mitkä tusinapurkit tahansa. Selvää on, ettei silloin aina malta edes kätkökuvauksia lueskella. Ympäristöäkään ei ehdi ihastella, vaikka kohteessa sattuisikin katseltavaa olevan.

Heinolan Tähtiniemessä löytyi 600:s kätkö 22.6.2010.

Myös harrastuksen vuosijuhlia vietetään. Usein se merkitsee omien kätköjen tekemistä. Tunnollisemmat suunnittelevat kuukausikaupalla uutta persoonallista kätköään, jonka julkistaminen ajoitetaan päivälle, jolloin harrastuksen aloittamisesta on kulunut tasan vuosi, kaksi jne.

Ei voi kuin ihastella ihmisen mielikuvituksen määrää, kun rajojen ylityksiä juhlistetaan mitä ihmeellisimmillä uusilla purkkivariaatioilla. Aina tuntuu löytyvän uusia tapoja naamioida kätkö tai kehitellä ennen näkemätön mysteerikätkö.

Iitin Pyrinnön reissaaja (tb)

Liikenteeseen laitetaan usein omia reissaajia (tb) tai geokolikoita, joilla voidaan juhlistaa myös satasten tai vuosirajojen ylityksiä. Sanomattakin on selvää, että omat geokolikkonsa löytyvät lähes jokaiselle sataselle ja vuodelle.

Huonomuistisimmatkin pysyvät kartalla merkkipaalujen ylityksistä. Sen takaa geocaching.com-sivuston tietotekniikka. Löydetyn kätkön järjestysnumero vaihtuu automaattisesti yhtä suuremmaksi aina, kun loggaa uuden kätkön. Suomalainen geocache.fi-sivusto tuo ilmoille grafiikkaa kätkökehityksen kuvaamiseen. Pedantimmat harrastajat hyödyntävät lisäksi esim. Cache Stats -ohjelmaa. Sillä saa monipuolisen kuvauksen kätköilyhistoriastaan.

Itselläni on jo kuukausikaupalla siintänyt edessä 900:n löydetyn kätkön raja. Hitaasti, mutta varmasti se lähestyy.

Satasten ylitykset Cache Stats -ohjelmassa

Joka paikkaan sitä ihminen nenänsä tunkee

Toukokuun aikana on Kouvolan seudulle ilmestynyt kätkö poikineen, eivätkä kohteet välttämättä ole olleet aivan tavanomaisia. Vaikka eniten pidän upeista metsäkätköistä, on matkan varrelle osunut myös toisenlaisia ”nähtävyyksiä”.

Sunnuntaina kävin pölynimuriostoksilla, kun vanha hyvin palvellut värkki sanoi sopimuksen irti. Reissu hieman venyi, koska poimin matkan varrelta muutaman uuden kätkön. Myönnän kyllä, että suorempikin reitti olisi kodinkoneliikkeeseen löytynyt. Nyt matkaan tuhraantui aikaa viitisen tuntia…

Sunnuntaille osui yksi karmaiseva paikka, johon en ilman purkkijahtia olisi nenääni pistänyt. Vastaavanlaisia loukkoja on eteen tullut muuallakin.

Jotta en pilaa kätköilijöiden tulevia nautintoja, laitan koosteen eriasteisia pelkotiloja herättäneistä kätköistä valokuvina ilman kätköjen nimiä (lähinnä ahtaan ja pimeän paikan kammoa). Purkkien sijaintia ei valokuvista pysty päättelemään.

Rauniot

Vesiränni

Vettä ja roskia

Luolasto

Tehtaan rauniot

Bunkkeri ulkoa

Kotiseutumuseot: Katoavaa kansaperinnettä vai digiajan tuotekehittelyä?

Puolakan talomuseo Kouvolassa

Parhaillaan vietettävän museoviikon ja eilen (18.5.2011) vietetyn kansainvälisen museopäivän kunniaksi listasin muutamia museoita, joissa olen poikennut. Kuten arvata saattaa, syy vierailuihin ei ole itse museo vaan geokätköily.

Kätköjen tekijät ovat kiitettävästi kaivaneet museoihin liittyvää faktaa kätkökuvauksiin. Näin purkkijahdissa pyörineet ovat samalla saaneet kunnon pläjäyksen paikallishistoriaa.

Alueen kulttuurihistoriallinen merkitys näkyy usein kätkörasian ja luonnollisesti myös kätkön paikan valinnassa. Purkki sijoitetaan niin, etteivät edes yli-innokkaat friikit pääse nakertamaan arvokkaiden rakennusten rakenteita. Suomeksi sanottuna kätköt sijaitsevat selkeissä paikoissa ja usein muualla kuin rakennusten yhteydessä.

Iitin kotiseutumuseo kirkonkylässä ja Puolakan talomuseo Kouvolassa ovat molemmat saaneet arvoisensa kätkörasiat. Lokikirjaa ja muuta rekvisiitta ei ole sullottu mihinkään marketien muovikrääsään. Molemmissa rasia on paikan hengen mukainen. Tästä hatunnosto Trullille ja Tynkäjoosepille. Puolakan talomuseo esittelee talonpoikaisasumista 1900-luvun alussa. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta.

Kuusankosken kotiseututalo

Kettumäen työväenasuntomuseo ja Kuusankosken kotiseututalo ovat tulleet tutuksi Trullin ansiosta. Pyörin alueella pidemmän aikaa gepsin juoksuttaessa paikasta toiseen. Onneksi en sokeasti luottanut gepsin lukemiin.

Hulluksi tullut värkki yritti saada minua syöksymään jyrkänteeltä alas. Luotin Trullin kätkökuvaukseen ja pysyttelin poissa jyrkänteen reunalta. Löytyihän sen kätkö lopulta ihan järkevästä paikasta. Samalla tuli alue kartoitettua ja rakennuksiin tutustuttua joka kantilta.

”(Kuusankosken) Kotiseututalon rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas, arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema kansallisromanttista tyyliä edustava koulurakennus vuodelta 1898. Rakennuksena kotiseututalo on Suomessa ainutlaatuinen ja hyvin säilynyt, kiistaton arvorakennus.” 

Sitaatti on Kouvolan museoverkkoselvityksestä. Se on ainoa myönteinen ilmaus, mitä konsultin laatimasta selvityksestä löytyy. Tosin rakennuksen nykyinen käyttötapa ei konsultin mukaan täytä museon kriteerejä.

Kotkanniemi Luumäellä

Presidentillistä ilmapiiriä pääsin haistelemaan Luumäellä. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Kotkanniemi osui työreissuni varrelle. Poikkesin kotimatkalla kuutostieltä presidentti Per Edvin Svinhufvudin (1861–1944) kotitalolle. Mukana matkassa ollut työkaveri ei pientä viivytystä paheksunut.

Elimäen kotiseutumuseo

Elimäen sekä Valkealan kotiseutumuseot saivat omat kätkönsä tänä keväänä. Asialla olivat Viitakkojim ja Pelhar. Valkealan kotiseutumuseo on vuonna 1774 rakennettu kirkkoherran pappila. Museoalueella on myös Suomen Puotimuseo eli Pokin talo. Muita menneisyyden saloja raottavia kohteita ovat olleet mm. Karralan talomuseo Iitissä, Rantapukin kievarimuseo Anjalassa, lentomuseo Kotkassa ja Lammin kotiseutumuseo.

Vastaus otsikon kysymykseen löytyy tästä linkistä: Toivolan virtuaalikylä vuodelta 1705.

Asevarustelua: Onko mopo karannut käsistä?

Käsigepsi Garmin Oregon

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden -sanonta pitää paikkaansa myös geokätköilyssä. Se pätee myös harrastuksessa käytettävään tavara-arsenaaliin. Olen harrastanut geokätköilyä kohta kaksi vuotta, ja kaikenlaista rekvisiittaa on tarttunut matkaan. Olen puolustellut hankintojani kaikenlaisilla selityksillä, jotka eivät koskaan liity harrastukseen. Totuuden nimessä on myönnettävä, etteivät selitykset uppoa edes itselleni.

Ensimmäinen hankintani oli gps-laite. Hommasin käsigepsin, kun poltin päreeni Trullin 40-vuotispäivien kätköllä. Tuhansien hyttysten ja paarmojen saartamana etsin metsäkätköä, jota en Kansalaisten karttapaikan tulosteella löytänyt sitten mitenkään. Peruskartan tarkkuus ei metsäkätköllä riittänyt. Kosketusnäytöllinen gepsi on Garmin Oregon 300.

Kiikarit olivat hankintalistalla, koska jotkut kätköt lymyävät korkeuksissa ja tosi hankalasti saavutettavissa paikoissa. Kiikareilla tähyämällä ne saa paikallistettua ja siten välttyy turhilta ponnisteluilta. Kun purkki on kiikaroitu, alkaa kiipeily. Myös lintuja on tullut kiikareilla katseltua, kun lukematon määrä lintutorneja on tullut kierrettyä.

Haltin vaelluskengät kaksin kappalein

Näppärä pikkukannettava Acer One tarvittiin, kun kätköjä piti etsiä netistä kesken reissujen. Työreissuilla hotelleissa sain uusimmat kätköt siirrettyä gepsiin näppärästi talon tarjoamalla ilmaisella nettiyhteydellä. Samalla välttyi kaupunkien iltahoukutuksilta.

Seuraava hankintani oli 8 megapikselin kameran omaava kännykkä. En muka jaksanut roikottaa kaulassani Canonin Powershot IS -kameraa. Matkaan tarttui Nokia N86 -kännykkä.

Canon Eos 500d

Kesäkäyttöön tarkoitetut Halti-vaelluskengät olivat hankintalistalla seuraavat. Nuukana ihmisenä ostin ne alennusmyynnistä. Heti ensimmäisellä reissulla hankalissa maasto-olosuhteissa kaatosateessa totesin jalkineiden olevan puoli numeroa liian suuret ja kiertojäykkyyden olevan aivan olemattoman.


Järjestelmäkameran hommasin, kun halusin saada paremman zoomin. Tytär peri Canonin PowerShotin. Canon EOS 500D varustettuna 55–250 millin lisäputkella täytti vaatimukseni. Heti perään totesin kameran tarvitsevan kunnon kameralaukun. Kamerareppu olikin seuraava ostos. Hetken perästä totesin tarvitsevani ulkoisen salaman, kun sisäisen salaman teho ei riittänyt mihinkään.

Teleskooppioksasakset ja
monikäyttötikkaat

Teleskooppioksasakset (4,8 m) ja monikäyttötikkaat (3,45 m) olivat viime vuonna hankintalistalla. Pihakoivusta tuli katkottua pari oksaa. Totuuden nimessä on myönnettävä, että hommasin työkalut saadakseni pari tosi hankalaa kätköä käsiini.

Lumikengät hankin jo ensimmäisenä talvena. Morpho Ultimat ostin alennusmyynnistä. Vaikka kantavuuden ylärajaan on matkaa vielä 30 kiloa, ei ainakaan puuterilumessa niillä tahdo pärjätä. Pohjia myöten niillä yleensä tarpoo, ellei talvella ole ollut kunnon vesikeliä.

Paremmat kesävaelluskengät hommasin toisena harrastuskesänä: taas Haltit ja alennusmyynnistä. Kiertojäykkyys ja koko olivat nyt kohdallaan, mutta takaiskujakin tuli. Nauhoja kiristäessäni irtosi ylin lenkki kengästä. Ne odottavat edelleen suutarin käsittelyä. Jalkinepuolen viimeisin hankinta ovat talvivaelluskengät. Nyt ei enää varpaita palele, vaikka purkkia ei pakkasessa heti löytyisikään.

Joulukuinen hankintani on Samsung Galaxy -tablet-pc. Se lyö laudalta Acer Onen. Tablettitietokoneessa on sisäänrakennettu 3g-modeemi ja wlan-nettiyhteys. Kun siihen latasi ilmaisen geokätköilyohjelman (g:ceo), on se näpsäkkä työkalu purkkijahdissa. Android-käyttöjärjestelmä kosketusnäyttöineen on simppeli ja nopea. Tabletti-pc:tä käytän reaaliaikaisen kätkötilanteen tsekkaukseen reissuillani ja toisinaan myös kätköjen nopeaan loggaukseen. Kännykän tablettitietokone hakkaa erityisesti näytön suuruudessa.

Samsung Galaxy tab ja g:ceo-kätköilyohjelma

Tehokkaat ladattavat akut sekä yhdistetty auto- ja verkkolaturi ovat alkutalven hankintojani. Niitä tarvitaan gepsiin. Sanyon Eneloop-akut kestävät pari kymmentä astetta pakkasta menettämättä tehoaan. Ansmann Poweline lcd -akkulaturi purkaa ja virkistää akut latauksen lisäksi. Omat akkunsa ja laturinsa tarvitsee tehokas taskulamppu (LightBoom MC-E, MTE M3-21), jonka hankintaan johti viime syksyn pimeys yhdistettynä rankkasateeseen.

Toiveitakin vielä löytyy: Haaveena on ilmatäytteinen kajakki. Sen avulla saisi helposti valloitettua kesäisin saarikätköt. Myös kuljetus sujuisi näppärästi pienessä geoautossa. Vappuna haaveiluni sai lisäpontta, kun tutkailin Iitin vappumiitissä Trullin kajakkia.

Tulevien hankintojen listalla ovat myös auton vetokoukku ja siihen kiinnitettävä polkupyöräteline. Toinen vaihtoehto olisi hankkia taitettava polkupyörä, joka mahtuisi pikkuauton sisätiloihin. Tosin sen käyttöaste voisi kutistua minimiin. Pakettiauton hankinta tuntuu jo itsestäkin ylimitoitetulta. Pyörä on tarpeen kesäisin kätköillä, jotka sijaitsevat kesämökkiteiden varsilla. Niille pääsy autolla on usein estetty puomein.

Ja lopuksi vastaus otsikon kysymykseen: Mopo on karannut käsistä. Ja tauti sen kun pahenee.

Ja vielä tarinan opetus: Jos ostat jalkineita alennusmyynnistä, niin älä tuijota sokeasti halpaa hintaa. Maksa mieluummin vähän enemmän, jotta saat varmasti oikeankokoiset ja käyttötarkoitukseen sopivat kengät.

Räntäsade ja myrskytuuli sävyttivät Iitin vappumiittiä

Sisällä Veteraanimajassa

Millainen on geokätköilyä harrastavan vappu? Maallikkokin voi arvata, ettei kätköilijöiden vapun viettoon sisälly marsseja eikä palopuheita. Pieleen ei mene sekään arvaus, että jotain yhdessä tekemistä vappuun liittyy niilläkin, jotka normaalisti ahertavat harrastuksensa parissa yksin.

No, tietysti vappuna järjestetään miitti eli kätköilijöiden tapaaminen. Se pitää sisällään leppoisaa yhdessä oloa: rupattelua tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tänä vappuna Suomessa oli tarjolla kolme miittiä: Helsingissä (Haaskalinnun 40-vuotissynttärit), Saarijärvellä ja Iitissä.

Sattuneesta syystä valitsin Iitin vappumiitin, jota vietettiin Kymijoen rannalla Veteraanimajalla. Kyse on jo perinteisestä tapahtumasta: olihan nyt vuorossa jo järjestyksessä toinen Iitin vappumiitti.

Seria keitti nokipannukahvia

Räntäsateessa ja puuskittaisessa tuulessa enemmän tai vähemmän paleli satakunta kätköilijää. Grillikatos toi tuulensuojan niillekin, jotka eivät ahtautuneet majaan sisälle. Syy katoksessa viihtymiseen taisi olla Serian nokipannukahvissa ja mahdollisuudessa paistaa makkaraa.

Sisällä majassa oli tarjolla simaa. Kiven alla -kaupasta saattoi hankkia tarpeellista kätköilytavaraa. Nimimerkki lokikirjaan ja nimilappuun. Sen jälkeen pääsi katsastamaan miittiin tuotuja reissaajia.

Ulkona tuulessa ja tuiskussa saattoi perehtyä Trullin ilmatäytteiseen kajakkiin. Sillä pystyy poimimaan kätevästi saarikätköjä, eikä kulkupelin kuljetuskaan tuota ongelmia. Kajakki mahtuu pienen tilaan, kun ilmat pullauttaa pihalle.

Trulli (kesk.) esitteli ilmatäytteistä kajakkia

Jottei totuus unohtuisi: vapun kunniaksi piti illalla vielä kiertää Kouvolan seudun uusimmat kätköt. Valkealassa poimin pelharin kolme purnukkaa kirkonkylässä. Kotiin koukkasin milosevitsin Kiehuvan ja Mäkikylän kätköjen kautta.

Kiehuvassa törmäsin milosevitsiin, joka oli tarkistamassa purkin sijaintia. Mäkikylässä Kymijoen maisemissa tapasin Tomtom69:n perheineen. Vapun vietto ei ole peruste jättää kätköjä kiertämättä.

Suuret kiitokset Trullille ja Joksun geotiimille hienosta vappumiitistä!

Kiven alla -kaupassa

Reissaajia

Valkealatalo

Puotimuseo (edessä) ja kotiseutumuseo Valkealassa

Valkealan kirkko

Sykkeet maksimissa

(Älä lue tätä, jos et ole vielä löytänyt Huipulla tuulee –kätköä. Teksti sisältää pientä spoilausta.)

Mäkihyppääjän työmaa. Kouvolan mahdollista
uutta sairaalaa on kaavailtu mm. keskellä olevaan
metsikköön. 

Geokätköilyllä on myös luonnetta kasvattava vaikutus. Tämä tuli taas todistettua pääsiäisenä, kun tynkäjooseppi tempasi ilmoille ensimmäiset kätkönsä.

Poden erittäin pahaa korkean paikan kammoa. En ole koskaan kyennyt kipuamaan tikkaita paria metriä korkeammalle. Viipurin linnan torninkin valloitus on jäänyt haaveksi erittäin vaikea-asteisen fobiani takia.

Pääsiäisenä jouduin kohtamaan pelkoni tynkäjoosepin Huipulla tuulee –kätköllä Kouvolassa. Koska olin laiskotellut talvikuukaudet lähes kokonaan, päätin poimia pääsiäisenä useamman kätkön ja tutustua nähtävyyksiin Kouvolan seudulla.

Niinpä löysin itseni Kouvolan hyppyrimäkien juurelta Palomäestä. Kuten olettaa saattaa, kätkö ei sijainnut pienimmässä luonnonmäessä (K5). Toisaalta se ei onneksi sijainnut myöskään suurimmassa mäessä (K75).

Mittailin katseellani hyppyrimäkeä ja sen pitkiä portaita. Vauhtimäen huippu kohosi reilusti yli puiden latvojen. Keräsin kaiken rohkeuteni (ja sitä oli vähän). Lähdin tallustelemaan yläilmoihin.

Katselin sitkeästi vasemmalle vauhtimäen suuntaan. Kertaakaan katseeni ei livennyt oikealle, jossa maanpinta loittoni metri metriltä yhä kauemmas. Luonnollisesti pidin lähes koko ajan kaksin käsin kiinni kaiteista.

Ravikylä 

Löysin itseni yllättäen viimein hyppyrimäen ylätasanteelta. Syöksyin nopeasti alemmille tasanteille turvaan. Siellähän olivat seinät estämässä katseen harhautumisen maan suuntaan. Sanomattakin on selvää, että torni huojui, vaikka tuulesta ei ollut tietoakaan.

Koin lieviä epätoivon hetkiä: en löytänyt etsimääni. Manasin jo huonoa tuuriani. Toista kertaa en uskaltaisi yläilmoihin palata, jos purnukka ei nyt löytyisi.

Konttasin takaisin ylätasanteelle. Katselin samalla seinustoille, josko purkki luuraisi siellä. Yhtäkkiä havaitsin jalkaparin nenäni edessä. Nuorimies tuijotti ihmeissään. Arveli varmaan pelon saaneen minut konttailemaan. Siinä ei nuorukainen kyllä erehtynytkään…

Päätin pokkana pelastaa kasvoni. Kysyin kohteliaasti, onko hänkin etsimässä muovipurkkia. Nuorukainen vastasi murtaen, ettei hän puhu suomea. Selvitin saman englanniksi ja kerroin jahtaavani muovipurkkia.

Ensin hän luuli minun jahtaavan jänistä (rabbit), mutta lopulta etsinnän kohteeni selvisi (rubber box). Artikulaationi ei varmaan ollut parhaimmillaan, koska vapisin kuin haavanlehti.

Nuori mies ei ollut etsimässä kätköä vaan halusi valokuvata maisemia Kuusankosken suuntaan. Siinä vaiheessa olin jo uskaltautunut seisomaan. Viittoilin korkean laidan ylitse Kuusankosken tehtaan piippujen suuntaan.

Kouvolan keskusta vihertää

Tämän jälkeen jatkoin purkkijahtiani nuoren miehen keskittyessä valokuvailemaan. Hetken päästä pitelinkin purkkia kädessäni kuin kallista aarretta. Tunne oli sanoin kuvaamaton.

Löydöstä rohkaistuneena uskaltauduin myös valokuvailemaan maisemia. Olihan minun hankittava todisteita, että olin varmasti käynyt paikalla (lokikirjan kirjauksen lisäksi).

Voin nyt myöntää, että samalla keräsin viimeisetkin rohkeuden rippeeni, jotta uskalsin aloittaa laskeutumisen. Se kävikin yllättävän helposti. Portaat oli rakennettu siten, ettei alaspäin tultaessa askelmien välistä näkynyt lainkaan maahan.

Tuijotin herkeämättä askelmia. Kaksin käsin kaiteista kiinni pitämällä selviydyin onnellisesti takaisin alailmoihin. Harmittelin, etten ollut ottanut sykemittaria mukaani. Lukemat olisivat olleet varmasti korkeammat kuin missään aikaisemmassa fyysisessä ponnistelussa. Nyt kyse oli lähinnä henkisestä ponnistelusta.

Torni huojuu puiden latvojen yläpuolella

Luonto- ja kulttuurielämyksiä Alakylässä

Kymijoen jokiuomaa

Kouvolassa on useita upeita ulkoilureittejä aivan kaupunkilaisten käden ulottuvilla. Alakylän kulttuuri- ja luontopolku on hyvä vaihtoehto, kun lähdetään koko perheen kanssa matkaan helppokulkuiseen maastoon. Matkaa keskustasta ei tule viittäkään kilometriä.

Sunnuntaina kävin katsastamassa einojuhanin kätkön Alakylän luontopolun laavulla. Äänestysreissu hieman venyi, kun koukkasin vaaliuurnalta kotiin Korian kautta. Mutta samalla tuli käytyä myös Pioneeripuiston uusimmalla purkilla.

Alakylän kulttuuri- ja luontopolun infotaulu

Jätin auton parkkiin Korian sillan kupeeseen. Tavasin tovin luontopolun infotaulua. Opin mm., että Kurjenmiekka viihtyy Kymijoen lehtomaisemassa. Kurjenmiekka on Kymenlaakson maakuntakukka. Lähdin gepsin osoittamaan suuntaan kuusikkoon, jossa lumi oli jo enimmäkseen sulanut. Gepsi näytti matkaa laavulle noin 800 metriä.

Suurimman osan matkasta taivalsin pitkospuita pitkin. Avoimilla alueilla pitkospuut olivat vielä lumen peitossa. Tähän aikaan vuodesta yksikin harha-askel reitiltä tietää vettä kenkään.

Alakylän laavu

Perillä oli hulppea laavu, johon mahtuu makkaran paistoon isompikin porukka. Ainakin toistaiseksi kannattaa ottaa omat polttopuut reppuun. Onneksi vandaalit eivät ole ainakaan vielä tehneet tuhojaan alueella.

Päätin syynätä laavun vasta kätköltä palatessani. Jatkoin matkaa rinnettä alas hyvin tehtyjä puuportaita pitkin. Olin katsellut karttaa puolihuolimattomasti. Yritin sitkeästi pysytellä vastaan tulleen ojan etupuolella. Päähäni oli jäänyt ajatus, että ojaa ei pidä ylittää.

Kymijoen jokimaisemaa laavulta päin

Niinpä lähdin tallustelemaan lumiseen rinteeseen, vaikka siellä ei muiden jälkiä näkynytkään. Haahuiluni loppui lyhyeen. Rinteessä askel lipesi. Lopulta löysin itseni kyljelläni useamman metrin alempaa. Tämä herätti vihdoin harmaat aivosoluni.

Tarkistin gepsin kartasta, että kätkön luo päästäkseni minun täytyy ylittää pienempi oja. Jatkoin siis turvallisesti matkaa rantaan rakennettuja pitkospuita pitkin. Yksi loikkaus ja olin jo kätkön lähistöllä. Tosin on myönnettävä, että lukaisin vinkin sitä ennen. Vinkkiin oli turvauduttava, koska gepsi käyttäytyi hieman levottomasti alueella.

Tukeva kaide

Lepoahon kautta takaisin palaava voi koukata Lepoahon reitti- ja Punkkerimetsä-kätköille. Kevättulvan aikaan rantamaisemat eivät ole parhaimmillaan. Paikalle täytyy palata kesällä. Myös polun kulttuuriosioon tutustuminen Alakylän puolella on tulevana kesänä ohjelmassa. Siellä kävin vain pikaisesti viime kesänä Lentäjien muistomerkillä.

Kymijoen rantaan on rakennettu pitkospuita 480 metriä, laavu ja nuotiopaikka, pari puroa ylittävää siltaa sekä viidet raput. Lisäksi polun varteen on asennettu opastauluja, joiden teksteissä valotetaan alueen luonnon lisäksi myös Kymijoen värikästä ja monivaiheista kulttuuriympäristöä. Polku lähtee Korian sillan läheisyydestä ja kulkee metsäalueen läpi Alakylään. Työt rahoittivat Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Kouvolan kaupunki puoliksi.

Pitkospuut kuusikossa

Alakylän kulttuuri- ja luontopolku

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tiedote Alakylän kulttuuri- ja luontopolusta